keskiviikkona

Elämää koronan varjossa

Koronaviruspandemian hillitsemiseksi asetettu poikkeustila alkoi 16.3.2020. Olemme eläneet erikoisissa oloissa ja tunnelmissa runsaan kuukauden.

Hallituksen ja eduskunnan suosiollisilla päätöksillä rykäistiin käyntiin tukijärjestelmiä, joilla tukea on voitu hakea Business Finlandilta ja ELY-keskukselta ja yksinyrittäjille luotiin ikioma pientuki: yksinyrittäjien toimintatuki, kiinteitä kuluja varten.

Kun tietoja rahoituspäätöksistä on tullut julkisuuteen, ne ovat saaneet aikaan hämmennystä, pettymystä ja ihmettelyä.  On myönnettävä, että joidenkin kohdalla olen itsekin nostellut kulmakarvoja... Ihmetystä herättää ennen muuta se röyhkeys, jolla jotkut firmat ovat käyttäneet hyväkseen tilannetta, vaikka todellista tarvetta ei kaiketi ole. Osa aikaisemmista voitoista on tarkoituskin käyttää toiminnan kehittämiseen - ilman verovaroin kustannettavaa tukea.

On ollut ihmeellistä huomata, että maamme johdon esittämät vetoomukset esim vuokranantajille (isoja kansainvälisiä sijoitusyhtiöitä) ja pankeille ovat kaikuneet kuuroille korville. Pankkien halukkuus myöntää pieniäkään lisälainoja tai edes lyhennysvapaata on lähes nollassa.  Vakuutusyhtiöt eivät korvaa menetyksiä keskeytysvakuutusten maksajille. Vakuutuksenottajat ovat tehneet sopimuksen luottavaisin mielin ja pettymys on ollut suuri, kun korvauksen sijaan on esitetty este toisensa jälkeen. Eläkevakuutusyhtiöt ovat pääosin tulleet vastaan maksuaikojen suhteen - rästien porrastus esim 10 kuukauden ajalle olisi tärkeää, etteivät yrittäjät kaadu epidemian jälkeen, kun yrityksen uudelleen käyntiin saaminen vaatii resursseja ja mainitut maksut erääntyvät tuplamääräisinä.

Suomessa on lähes 200000 yksinyrittäjää, jotka tyypillisesti toimivat erittäin kilpailluilla toimialoilla - jopa epäterveen kilpailun oloissa.  Näillä mikroyrittäjillä ei juurikaan ole edes ns. normaalioloissa mahdollisuuksia kerätä puskuria, vaan niissä  ja yrittäjien perheissä eletään kädestä suuhun.Tämä ryhmä ansaitsee kunnioituksen lisäksi tukea, jotta kuukausien totaaliset ansioiden menetykset saadaan edes osin paikatuiksi.  Valtion ja kuntien yhteisponnistuksena on tarjottu mahdollisuus hakea 2000€:n kertasummaa yrityksen kiinteisiin kuluihin. Se on tietenkin enemmän kuin nolla, mutta harva yritys selviää edes yhden kuukauden kuluista tilanteessa, jossa kassavirta on täysin tyrehtynyt. Yrittäjä ja hänen perheensä elävät työmarkkinatuen varassa. Se on hiukan  yli 700€/kk miinus verot.

On raakaa sanoa yksin yrittävälle kampaajalle tai ravintoloitsijalle, että "kannattamattomat saavat mennä konkurssiin".

Poikkeustilaa on takana noin kuukausi ja edessä todennäköisesti ehkä 2-3.

Nyt tarvitaan yhteishenkeä ja epäitsekkyyttä niin, että  julkisia tukia hakevat vain ne yritykset, jotka sitä todella tarvitsevat - silloin, kun sitä tarvitsevat! Muu on ahneutta. 



TUKEKAA PAIKALLISIA YRITTÄJIÄ! 

SUPPORT LOCAL BUSINESSES! 

TÄNK GLOBALT - KÖP LOKALT!





lauantaina

Yllättävät muutokset ympärillä saavat aikaan yllättäviä tilanteita omassa yrityksessä

Elämme historiallisen vaikeita aikoja maailmanlaajuisen pandemian kourissa.  Koronavirus vaikeaselkoisena ja vaarallisena oliona on lamaannuttanut talouksia kaikkialla pallollamme. 

Tärkeää on, että me yrittäjät ihmisinä emme lamaannu,vaan jaksamme ideoida ja suunnitella tulevaa.  Usko on tärkeää: usko tulevaan, elämään ja johtavien päätöksentekijöidemme hyvään tahtoon auttaa kaikkia selviämään.

Valtio ja muut tahot ovat jo vahvasti mukana talkoissa, joilla pyritään pääsemään tämän koettelemuksen yli mahdollisimman pienin vaurioin. Mahdollisimman pienin.

Taloudellista tukea on saatavissa  ja tietoa on liikkeellä paljon. Itse uskallan suositella Suomen Yrittäjien Facebook-sivua #osta pieneltä  ja Yritys-Suomen Talousapu-puhelinpalvelun FB sivua @talousneuvonta. Näiltä sivuilta löytyy päivän tasalla olevaa luotettavaa tietoa siitä, mistä ja miten tukea voi hakea.

Autan ja tuen parhaani ja voimieni mukaan eli tutustu tässä olevaan tietoon ja ota yhteys!


Suomen Yrittäjien sivulta kopioitu yhteenveto 
haettavista tuista:




ÄLÄ JÄÄ YKSIN!

SOITA TAI MAILAA TAI LAITA 
WHATSAPP-VIESTI 

s-posti   e-mejl    e-mail
astasalonen@gmail.com

puhelin   telefon    phone

040 5563556

Ota selville ja tee muistiinpanot ainakin seuraavista asioista:

Talousasioissa:

    • yrityksesi nimi ja Y-tunnus
    • toimiala
    • onko kirjanpito ajan tasalla - 
    • jos ei, niin milloin viimeinen tilinpäätös on tehty ja 
    • onko ilmoitukset verottajalle tehty
    • paljonko yrityksellä oman käsityksesi mukaan on velkaa; entä varallisuutta?
    • Mieti myös, mistä velkaantuminen johtuu ja miten olet yrittänyt hoitaa tilannetta.
 Muissa asioissa:
    • mitä muu askarruttaa mieltäsi
    • millaisiin asioihin eniten kaipaat tukea tai neuvoja


Voit soittaa myös purkaaksesi ahdistusta. 
Kuuntelen ja yritän tukea!

Soita rohkeasti. En pure enkä moiti.  
En ole viranomainen enkä tuomari.
Olen puolellasi sinua auttamassa.