tiistaina

"Uusi normaali" tulossa

Maamme hallitus piti pitkiä kokouksia 3.-4.5.2020 ja eilen illalla niiden jälkeen kerrottiin, että kesän alussa voidaan näillä näkymin siirtyä pikkuhiljaa "uuteen normaaliin". Tilaisuuksia voidaan järjestää, firmat voivat availla oviaan, harrastuksiin voidaan osallistua.

Kahden metrin etäisyydet mielessä pitäen!

Pienyrittäjiä korona on kurittanut pahasti.  Jotkut ovat saaneet tukea julkisen rahoituksen turvin, jotkut käyttäneet omia puskurirahastojaan tai ottaneet vierasta pääomaa eli lainaa pakollisista maksuista selviytyäkseen.

Niin tai näin, nyt on viimeistään aika tehdä tämäköitä suunnitelmia sen varalle, miten selvitä tulossa olevien vakinaisten ja keväältä siirrettyjen maksujen hoidosta.

Onneksi meillä on järjestelmä, jonka raameissa on tarjolla paljon apua.  Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin, kunhan pyytää apua.

Tässä muutamia esimerkkejä tuen ja neuvojen antajista:

1. Oman alueen paikalliset elinkeinoyhtiöt, uusyrityskeskukset, yrityskehitysyhtiöt - niitä löytyy eri nimillä ja tärkeää on etsiä juuri oman alueen neuvontaorganisaatio. Netistä löytyy kun hakee vaikka sanoilla "yritysneuvonta + oman kunnan nimi".  Pääsääntöisesti palvelut ovat maksuttomia, julkisin varoin ylläpidettyjä, joten niitä kannattaa käyttää!

2.  Suomen Yritäjät ry tarjoaa monenlaista apua ja neuvontaa - maksutonta omille jäsenille (www.yrittajat.fi)

3. Suomen Yrrityskummit ry (www.yrityskummit.fi) tukevat ja sparraavat yrityksen kehittämisessä

4. Monet konsultointia tarjoavat yritykset - useimmat erikoistuneet tiettyihin erityiskysymyksiin 

5. Yritys-Suomi/Talousapu-puhelinneuvonta (029 5024880) - neuvoo ja palvelee erityisesti yrityksen talous- ja velka-asioissa.

Apua tarjoavia on monia ja jokaiselle löytyy Juuri Se Oikea, kun yhdessä mietiitään ja tutkitaan.

HYVIN SUUNNITELTU = 

YLI PUOLIKSI TEHTY!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi tai kysy